Ympäristö

Lopen entisen ampumaradan ja Launosten kaatopaikan ympäristöriskit selvitettiin.

Pirkanmaan ELY-keskus ja Lopen kunta selvittivät Lopen kirkonkylän entisen ampumaradan ja Launosten entisen kaatopaikan ympäristöriskit. Molemmilta alueilta otettiin maaperä- ja pohjavesinäytteitä maaperän ja veden laatua koskevia analyysejä varten. Selvitys oli osa Pirkanmaan ELY-keskuksen koordinoimaa valtakunnallista pilaantuneiden maa-alueiden selvitystyötä (http://www.maaperakuntoon.fi/). Selvitykseen liittyvät tutkimus- ja suunnittelutyöt toteutti Pöyry Finland Oy.

Entisen ampumarata-alueen maaperässä todettiin merkkejä ampumaratatoiminnasta. Alueen pintamaissa havaittiin paikoin lievästi kohonneita lyijyn ja PAH-yhdisteiden pitoisuuksia, mutta niiden ei arvioitu aiheuttavan terveys- tai ympäristöriskiä alueen nykyisessä käyttötarkoituksessa. Jatkotoimenpiteille ei nähty tarvetta. Pohjavedessä ei todettu kohonneita haitta-ainepitoisuuksia.

Entisen kaatopaikan jätetäyttöalueen tarkka sijainti saatiin selvitettyä. Jätetäyttökerroksessa todettiin yksittäinen kohonnut sinkkipitoisuus. Lisäksi orsivesinäytteessä koboltin ja PAH-yhdisteiden pitoisuudet olivat lievästi koholla. Ojavesinäytteessä pitoisuudet olivat alhaisia. Välitöntä terveys- ja ympäristöriskiä ei kohteessa arvioitu olevan, mutta kohteessa tullaan tekemään lisäselvityksiä läheisen vedenottamon takia.

 

Lisätietoja voi tiedustella:

Yhteyshenkilöt:

Pirkanmaan ELY-keskus, tutkimusten tilaaja, Lulu Ranne, puh. 040 8422 625, sähköposti: lulu.ranne@ely-keskus.fi

Lopen kunta, Juha Viinikka, puh. 040 330 6048, sähköposti: juha.viinikka@loppi.fi / Marjo Alho, puh. 040 842 6986, marjo.alho@loppi.fi

Pöyry Finland Oy, tutkimusten toteuttaja, Jari Ruohonen, puh. 040 529 5876, sähköposti: jari.ruohonen@poyry.com

 


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 0 Kyllä 1 Ei 0

Kommentit on suljettu.