Hiihtoladut ja luistelukentät työn alla – kolmannen sektorin apua toivotaan ylläpitoon

20.12.2024 Ulkoliikuntapaikat

Tekninen toimi on aloittanut tällä viikolla Lopen hiihtolatujen ja luistelukenttien pohjustamisen. Työ jatkuu säiden salliessa.  Tällä hetkellä käytettävissä ovat Isokorkeen ja Samon ladut. Samo-latujen ylläpidosta vastaa Lopen Samoojat ry.

Kunnan taloudellinen tilanne tulee näkymään myös liikuntapaikkojen ylläpidossa. Resurssien väheneminen kohdistuu tänä talvena myös taajama-alueiden latuihin ja luistelujäihin. Jääalueita tehdään luistelukuntoon yksi kohde kerrallaan, joten kunta ei voi taata, että kaikkia kohteita ylläpidetään saman aikaisesti. Kirkonkylän kaukalo on pystytetty ja jäädytys on aloitettu. Jäädytystä jatketaan sääolosuhteiden mukaan, työtä tehdään arkipäivisin. Seuraava kohde on Läyliäisten kaukalo, minkä jälkeen siirrytään Launosiin.

Henkilöresurssien vähenemisen vuoksi kunnasta heitetäänkin palloa kolmannelle sektorille. – Esimerkiksi kyläyhdistykset voisivat ottaa yhteistä vastuuta pikkukoulujen latujen ja luistelukenttien ylläpidosta, esittää tekninen johtaja Tapio Jokela. Yhdistyksille maksetaan ylläpidosta kulukorvausta. Hiihtolatujen ylläpidosta voi olla yhteydessä Tapio Jokelaan p. 040 330 6048, tapio.jokela@loppi.fi. Pikkukoulujen luistelukenttien jääalueavustus puolestaan avataan alkuvuodesta. Avustusta haetaan hyvinvointi- ja vapaa-aikalautakunnalta. Avustuksesta tiedotetaan lisää myöhemmin.

Latujen ja luistelujäiden tilanteen voi katsoa ulkoliikuntapaikkojen verkkosivulta.