Kunnanhallituksen päätöksiä 6.3.2023

6.3.2023 Päätöksenteko

Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 6.3.2023 käsittelemään muun muassa TE-palveluiden uudistukseen liittyvän työllisyysalueen muodostamisen vaihtoehtoja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin toiminnan päättymistä ja alijäämän kattamista, sekä luottamushenkilöiden ja henkilöstön merkkipäivien muistamisen ja muun huomioimisen ohjetta.

TE-palveluiden uudistuksessa kunta voi järjestää itse työvoimapalvelut, mikäli sen työvoimapohja on vähintään 20 000 henkilöä. Kunnan työvoiman alittaessa 20 000 henkilön rajan, kunnan tulisi muodostaa yhden tai useamman kunnan kanssa yhteistoiminta-alue työvoimapalveluiden järjestämiseksi. Hallituksen esityksen mukaisesti uudistus astuisi voimaan 1.1.2025. Kunnanhallitus päätti, että Lopen kunnan ensimmäisenä vaihtoehtona työllisyysalueen muodostamisessa on Riihimäen seutukunta ja toissijaisena vaihtoehtona on Hämeenlinnan kaupungin kanssa muodostettava työllisyysalue. Lopen kunta on kiinnostunut neuvottelemaan Hämeenlinnan kaupungin kanssa sopimuksellisesta yhteistyöstä yritys- ja työllisyyspalveluissa työllisyysalueiden kesken.

Lain hyvinvointialueiden voimaanpanosta mukaisesti Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin toiminta päättyi 31.12.2022 ja sairaanhoitopiirin toiminta varoineen, velkoineen ja vastuineen siirtyi Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin vuoden 2022 alijäämä on laskutettu jäsenkunnilta. Lopen kunnanhallitus merkitsi tiedoksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin toiminnan päättymisen ja hyväksyi kuntayhtymän purkautumisesta ja lainsäädännöstä aiheutuneen alijäämän kattamisen. Lopen kunnan osuus alijäämän kattamisesta on 260 477 euroa.

Kunnanhallitus käsitteli ja hyväksyi Lopen kunnan luottamushenkilöiden ja henkilöstön merkkipäivien muistamisen ja muun huomioimisen ohjeen. Ohje tulee voimaan 1.4.2023. Päivitetyssä merkkipäiväohjeessa on linjattu Lopen kunnan muistamiskäytännöt luottamushenkilöiden ja kunnan henkilöstön merkkipäivien ja muun huomioimisen osalta.

Lisäksi kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan mm. Lopen kunnan toimialakohtaiset käyttösuunnitelmat vuodelle 2023 ja TriPla3 –hankkeen kuntarahoitusosuutta. Lisää kunnanhallituksen käsittelemistä asioista löytyy kokouksen pöytäkirjasta, joka julkaistaan kunnan verkkosivuilla keskiviikkona 8.3.2023.