Lopen kunnan talouden tasapainottamiseen tähtäävä selvitystyö on käynnistynyt
Lopen kunnan talous on ollut tasapainossa viime vuosien ajan. Kuntien rahoitusrakenteen muuttuessa olemme myös Lopella uudessa tilanteessa. Hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa, ja sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueelle, on kuntien valtionosuusrahoitukseen tullut muutoksia ja kunnan henkilöstöstä on liki kolmannes siirtynyt hyvinvointialueen palvelukseen vuoden 2023 alusta alkaen. Loppi on yksi monista kunnista, joiden valtionosuudet pienenevät merkittävästi. Tämän lisäksi kunnan tulo- ja menorakenteessa on tapahtunut heikennystä muun muassa yleisen kustannustason nousun myötä.
Kunnanhallitus on 25.3.2024 päättänyt käynnistää selvitystyön, jolla valmistaudutaan Lopen kunnan talouden sopeuttamiseen. Lisäksi kunnanhallitus on nimennyt suunnitteluhankkeelle kunnanhallituksen ohjausryhmän. Selvitystyön avulla kunnan talouteen etsitään kestäviä ratkaisuja. Yhteistyökumppanina selvitystyössä on Finnish Consulting Group Oy (FCG).
Käynnistetty selvitys valmistuu kesäkuun 2024 aikana. Talouden tasapainottamisen yhteydessä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti myös kunnan palveluverkkoa ja toimintojen tehokkuutta. Selvityksen pohjalta linjatut toimenpiteet ja uudistukset etenevät päätöksentekoon vaiheittain ja niistä päätetään erikseen vuoden 2025 talousarviokäsittelyn yhteydessä koskien tulevia vuosia.
”Selvitystyö on vasta alussa, eikä vielä tiedetä millaisia toimenpiteitä Lopella joudutaan tekemään. Selvää kuitenkin on, että edessä on haastavia vuosia ja pelkillä juustohöyläsäästöillä ei tilannetta oikaista. Kunnan talous on onneksi lähtökohdiltaan kunnossa ja siksi Lopen kunnalla on monia muita kuntia paremmat edellytykset selvitä tulojen leikkauksista ja vaikeista ajoista.” – toteaa kunnanjohtaja Mikko Salmela.
Yksi Lopen kunnan strategisista tavoitteista on tasapainoinen talous. Tavoitteen toteutuminen edellyttää, että kunnan taloutta ja omaisuutta hoidetaan suunnitelmallisesti, vastuullisesti ja tasapainoisesti.