Lopen kunnan talouden tasapainottamistyö etenee

7.5.2024 Talous

Lopen kunnassa on maaliskuussa käynnistetty selvitystyö, jolla valmistaudutaan kunnan talouden sopeuttamiseen. Selvitystyön avulla kunnan talouteen etsitään kestäviä ratkaisuja.

Suunnitteluhankkeelle nimetty kunnanhallituksen ohjausryhmä kokoontui yhteistyökumppani FCG:n kanssa perjantaina 2. toukokuuta 2024. Ohjausryhmä käsitteli ensimmäistä luonnosta talouden tasapainottamisen keinolistauksesta. Alustava keinolistaus kunnan menojen karsimiseksi sekä tulojen lisäämiseksi on tässä vaiheessa laaja ja ohjausryhmä linjaa jatkotyöstöön vietäviä yksityiskohtaisempia keinoja seuraavassa kokouksessaan 24.5.2024. Valmistelun seuraava vaihe on selvittää taloudellinen vaikutus ja aikataulu eri sopeuttamistoimien mahdolliselle toteutukselle.

Kuntalaisille tullaan työn edistyttyä järjestämään tilaisuuksia, joissa kerrotaan sopeuttamistoimien mahdollisista vaikutuksista kunnan palveluihin. Tilaisuuksista tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Keväällä käynnistetty selvitys valmistuu kesäkuun 2024 aikana.

Yksi Lopen kunnan strategisista tavoitteista on tasapainoinen talous. Tavoitteen toteutuminen edellyttää, että kunnan taloutta ja omaisuutta hoidetaan suunnitelmallisesti, vastuullisesti ja tasapainoisesti.

 

Mikko Salmela

kunnanjohtaja