Moniammatillisen viranomaisryhmän työ Lopen yhtenäiskoulussa jatkuu

18.12.2023 Perusopetus

Talven aikana on Lopen yhtenäiskoulussa pyritty palaamaan normaaliin kouluarkeen ja palauttamaan turvallinen oppimisympäristö lapsille ja nuorille. Yhtenäiskoulussa on ilmennyt erilaisia konflikti- ja uhkatilanteita syyslukukauden aikana.

Turvallisuus Lopen yhtenäiskoulussa (20.11.2023)

Moniammatillinen viranomaisryhmä hoitaa tilannetta Lopen yhtenäiskoulussa (21.11.2023)

Moniammatillinen viranomaisryhmä on kokoontunut uudelleen kaksi kertaa joulukuussa. Ryhmän työskentelyssä on mukana koulun ja nuorisopalveluiden lisäksi moniammatilliset Ankkuri-tiimit, Oma Hämeen sosiaali- ja kriisipäivystys sekä lastensuojelu ja lapsiperheiden palvelut.

Ankkuri-tiimin sosiaaliohjaajat ovat jalkautuneet koululle viikoittain koko alkutalven ajan. Lisäksi kunnan nuoriso-ohjaaja ja seurakunnan nuorisotyönohjaaja käyvät kolmesti viikossa tapaamassa nuoria ja tarjoavat keskusteluapua mieltä painavissa asioissa.

Non Fighting Generation ry:n toiminta käynnistyy yhtenäiskoululla vielä ennen joululomalle lähtemistä. Toiminta jatkuu pitkäjänteisesti koko kevään ajan. Non Fighting Generation ry on valtakunnallinen nuorisokasvatusjärjestö, joka on erikoistunut nuorten väkivaltaisuuden vähentämiseen arvo- ja väkivallattomuuskasvatuksen keinoin. Toiminnan kohderyhmänä ovat 10-24 -vuotiaat lapset ja nuoret, jotka oireilevat väkivaltaisesti, kiusaamalla tai käyttäytymällä itsetuhoisesti.

Yhtenäiskoulun  luokilla 7-9 otetaan käyttöön ennen joululomaa Someturva –palvelu. Palvelu otetaan käyttöön myös muissa Lopen kunnan perusopetuksen kouluissa ja Lopen lukiossa tammikuun aikana. Someturva on digitaalinen palvelu, joka auttaa ratkaisemaan somessa ja muualla netissä kohdatut ongelmatilanteet.

Mistä hakea apua?

Tuen tarpeen ilmoituksen voi tehdä Oma Hämeen verkkosivuilla
Lapsiperheiden palveluohjaus ja neuvonta – Oma Häme (omahame.fi)

Hätätilanteessa voi soittaa
Sosiaali- ja kriisipäivystyksen asiakaslinja p. 03 6296560  tai  112

Someturvassa voi ilmoittaa anonyymisti somen ongelmatilanteista 24/7
someturva.fi

Milla Määttä-Pulkkinen

Apulaisrehtori

Anne Haakana

sivistysjohtaja