Nuorten tekemä ilkivalta lisääntynyt Lopella
Kesä on tullut ja nuoret viettävät kesälomaa. Valoisina kesäöinä kunnan eri taajamissa sattuu ja tapahtuu, eikä ilkivallaltakaan olla vältytty.
Ilmiö on näkynyt muun muassa Launosissa. Nuoria on yllätetty kiipeilemässä päiväkoti Sirkuksen katolla, sinne on myös kuljetettu tavaraa ja katolta on löytynyt myös poltettu reppu. Päiväkodin ikkunoihin käydään koputtelemassa, mikä häiritsee työntekijöitä ja pelottaa hoidossa olevia lapsia. Vanhempaintoimikunnan hankkimaan leikkimökkiin on yritetty useamman kerran murtautua. Päiväkoti Sirkus on ympäri vuorokauden avoinna, joten tällainen käyttäytyminen haittaa päiväkodin toimintaa.
Myös kirkonkylällä on ilmennyt paikkojen sotkemista ja istutusten repimistä. Kirkonkylän urheilukentän korkeushyppypaikasta on tullut nuorten suosima kokoontumispaikka. Hyppypaikalla on viime viikolla sytytetty nuotioita. Nuotioleikit ovat nyt erityisen vaarallisia kuivan alkukesän vuoksi ja ne voivat johtaa mittaviin sekä aineellisiin-, että henkilövahinkoihin.
Huoltaja, jos sinun nuoresi viettää kesäiltoja ja –öitä kylillä, keskustelethan hänen kanssaan millä tavalla vapaa-aikaa on teidän perheessä sallittua viettää. Vahingonteot johtavat useimmiten rikosilmoituksiin, mistä on nuoren elämään pitkäaikaiset vaikutukset. Puuttuminen on välittämistä!