Rakentamisen lupien käsittelyssä tauko tammikuussa 2025

23.12.2024 Rakentaminen

Rakentamisenlaki muuttui 1.1.2025

Kunta valmistautuu uuden rakentamislain voimaantuloon.

Tauko uusien lupahakemusten käsittelyssä johtui uuden rakentamislain käyttöönotosta ja sen vaatimien uudistusten toteuttamisesta. Uusi rakentamislaki astui voimaan 1.1.2025.

Alkuvuoden tauko lupien käsittelyssä jätti Lopen kunnalle aikaa toteuttaa muutokset ja antaa viranhaltijoille aikaa selvittää vanhan lain mukaiset hakemukset alta pois, jotka on jätetty rakennusvalvontaan 31.12.2024 klo 23.59 mennessä.

Uusi laki muutti rakentamisen lupaprosessin

Lakimuutoksen myötä rakentamisen lupaprosessi muuttui. Keskeisimmät muutokset ovat lupamuotojen väheneminen ja sijoittamisen harkinta rakentamisluvan yhteydessä. Näin ollen erilliset suunnittelutarveratkaisut jäivät pois, mutta kuitenkin edelleen voidaan hakijan pyynnöstä sijoittamisen harkinta tehdä erillisen sijoittamisluvan kautta.

Iso muutos on myös se, että luvanvaraisuudesta vapautetaan pienempiä rakennuksia ja rakennelmia. Valvonta ei poistu minnekään.
Muistathan, että näidenkin toteuttamisessa on otettava aina huomioon rakentamisesta annetut määräykset sekä alueen kaavan merkinnät ja määräykset. Rakentamisen hankkeisiin ennakkoneuvottelut käydään kunnan rakennusvalvonnassa ja lupahakemukset jätetään www.lupapiste.fi -kautta.

Olemassa olevan rakennuksen laajentaminen vaatii lain mukaan aina luvan. Korjausrakentamisen osalta lupakynnystä nostetaan siten, ettei terveellisyys ja turvallisuus vaarannu.

Rakentamislaki ei vapauta luvasta vähäisempiä rakennuskohteita. Tällaisia kohteita ovat lain mukaan mm. kiinteistön jätevesijärjestelmä, laituri, aitaaminen ja julkisivun muutostyöt. Julkisivujen muutostöiden osalta lupakynnystä nostetaan siten, että kaavan ja määräysten mukaiset vähäiset muutokset eivät olisi enää luvanvaraisia lukuun ottamatta suojeltuja ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla alueilla sijaitsevia rakennuskohteita. Voit kysyä luvanvaraisuudesta rakennusvalvonnasta neuvoa ja ohjausta www.lupapiste.fi -kautta.

Vuonna 2025- jätetyt hakemukset käsitellään rakentamislain perusteella.  Taksaa tullaan uudistamaan tarpeen mukaan, voimassaoleva taksa on käytössä edelleen.

Vuonna 2024 jätetyt hakemukset käsiteltiin maankäyttö- ja rakennuslain perusteella

Hakemukset jotka jätettiin 31.12.2024 klo 23.59 mennessä (www.lupapiste.fi Hakemuksen jättäminen-painike) käsitellään maankäyttö- ja rakennuslain perusteella. Niistä tehtävät päätökset velotetaan Rakennusvalvontataksan 1.4.2024 mukaan, vaikka päätös tehdään vuonna 2025.