Riihimäki, Loppi ja Hausjärvi käynnistävät selvityksen seudun elinvoimayhteistyön vahvistamiseksi

7.10.2024 Elinvoima

Riihimäen kaupunki sekä Lopen ja Hausjärven kunnat etsivät keinoja, joilla ne voisivat vahvistaa keskinäistä yhteistyötään. Selvityksen tavoitteena on löytää keinoja, joiden avulla Riihimäen seudun yhteistyötä elinvoima- ja elinkeinopolitiikassa voitaisiin kehittää ja tiivistää.

Riihimäen, Lopen ja Hausjärven kuntien johtajista sekä hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajista koostuva seutujohtoryhmä on päättänyt yhdessä esiselvityksen toteuttamisesta. Aluekehitykseen erikoistuneen MDI:n toteuttama selvitys valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä.

”Riihimäen seudun kunnat ovat tehneet yhteistyötä vuosien saatossa niin elinkeinopolitiikassa kuin matkailumarkkinoinnissa. Ensi vuoden alussa yhteistyö ottaa uusia askeleita, kun Etelä-Hämeen työllisyysalue aloittaa toimintansa. Nyt on hyvä ajankohta tarkastella ja miettiä muitakin yhteystyötapoja”, Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho sanoo.

Etelä-Hämeen työllisyysalueen muodostavat Riihimäen kaupunki sekä Hausjärven, Janakkalan ja Lopen kunnat.

”Aluekehittämisen toimintakenttä on ollut viimeiset vuodet melkoisessa myllerryksessä. Jotta Riihimäen seudun hyvä kehitys ja seudullisen yhteistyön positiivinen vire saadaan nykyistä vahvempaan kasvuun, on esiselvitys tervetullut keskustelunavaus,” Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja ja Riihimäen seutujohtoryhmän puheenjohtaja Timo Heinonen (kok.) toteaa.

Selvityksen avulla Riihimäki, Loppi ja Hausjärvi saavat tietoa seutuyhteistyön nykytilasta, kuntien odotuksista ja toiveista yhteistyölle, seudun elinvoimasta sekä listan toimenpiteistä, joiden avulla seudullista yhteistyötä voitaisiin parhaiten vahvistaa. Lisäksi selvitetään kansallisesti parhaita käytäntöjä seudullisen yhteistyön organisoimiselle.

Selvitystyön ohjausryhmänä toimii seutujohtoryhmä. MDI:n työtä tukee työryhmä, johon kuuluvat Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho, elinvoimajohtaja Anna-Riitta Kujala, viestintä- ja markkinointipäällikkö Mia Miettinen, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Samuel Koivisto, Lopen kunnanjohtaja Mikko Salmela ja Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen.

Mikko Salmela

kunnanjohtaja

Lue myös