Elinkeinopalvelut Kulttuuri ja vapaa-aika

Antin Adventti järjestetään tänä vuonna ulkotapahtumana

Tänä vuonna perinteinen Antin Adventti –joulunavaus tapahtuma järjestetään Lopen torilla sunnuntaina 29.11. klo 15-18.30. Koronaepidemiasta johtuen tapahtuman järjestäjät katsovat, että tapahtuma on turvallisinta järjestää ulkona. Tapahtuma järjestetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen turvallisuusohjeiden mukaisesti. Tarvittaessa varaudutaan myös tapahtuman perumiseen, mikäli koronaepidemian tartuntatilanne sen vaatii.

Torille järjestetään kunnan toimesta katetut myyntipaikat. Torille tuodaan myös esiintymislava, jonne paikallisilla esiintyjillä on mahdollisuus tuoda oma panoksensa päivän ohjelmaan. Tapahtumaan voi tulla tekemään jouluostoksia ja tapaamaan tuttuja. Lopen kunta tarjoaa kuumaa glögiä ja joulupipareita.

Tapahtuman avaa kunnanjohtaja Mikko Salmela klo 15. Lopen Yrittäjät ry grillaa makkaraa mehun kera klo 16.30 alkaen. Pirjetan Partio myy lettuja ja 4 H –Yhdistyksen pisteestä voi ostaa kahvia ja pientä purtavaa.  Kahvipistettä pitävät nuoret 4H-yrittäjät Silja Saranen ja Iris Guttormsdottir. Lopen Yrittäjien ohjelma alkaa klo 17, jolloin esiintymislavalle nousee Janne Tulkki. Klo 17.30 Lopen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Kati Helander tuo yrittäjien tervehdyksen tapahtumaan ja julkistaa Vuoden 2020 Hyvän Palvelun Yrityksen. Kare Asp julkistaa Lopen Uupunut –äänestyksen ehdokaslistan sekä avaa äänestyksen. Lopen seurakunnan tervehdyksen tuo kirkkoherra Tuomas Hynynen klo 17.50. Ohjelmaosuus torilla päättyy perinteiseen jouluvalojen sytyttämiseen klo 18 Lopen Mieslaulajien laulaessa jouluisia sävelmiä.

Lapsille ja perheille on myös paljon omaa ohjelmaa. Torin läheisyydessä järjestetään Talli Brynhildrin talutusratsastusta jouluisessa hengessä. Passiili Sirkuksen Kanerva ja Anssi jonglööraavat ja Kuntalan edustalla esitetään klo 16.30 Passiili Sirkuksen upea tulishow. Torilla vierailee tietysti myös Joulupukki jakaen lapsille herkkuja.

Tapahtuman juontaa Seppo Lankinen ja äänentoistosta vastaa Soundkomet Tommi Seppälä. Antin Adventin järjestää Lopen kunta ja Lopen Yrittäjät ry.

Tapahtuman jälkeen klo 18.30 alkaa Adventtivesper Lopen kirkossa. Tilaisuus striimataan ja sitä voi seurata Lopen seurakunnan facebook-sivulla.

Myyntipaikkavaraukset ja lisätiedot
Tuula Pirinen sähköpostilla tuula.pirinen@loppi.fi tai p. 040 330 6035.

Myyntipaikat ovat maksuttomia ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Esiintyjäehdotukset voi myös jättää Tuulalle.



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.