Kansallispuku
Puvun osat
Aluspuku
Aluspuku on valmistettu ohuesta pellavapalttinasta, se on pitkä, siinä on poikittainen leikkaus rintojen alapuolella ja muotolaskokset. Yläosa on kaksinkertainen, alaosa runsas ja yksinkertainen. Aluspuvussa on selässä halkio ja se suljetaan pääntien ja leikkaussauman kohdalta nyörein. Hihat ovat ns. lampaanlapahihat ja niissä on laskostus pyöriöllä. Hihat ovat melko pitkät ja ulottuvat käden päälle.
Hame
Hame on painokankainen. Painokankaan kuosit voivat vaihdella eri aikoina kankaiden saatavuuden mukaan. Pukuun on valmistettu kaksi hametta siten, että toinen hameista on samaa kangasta painokankaisen röijyn kanssa, toinen yhteen punaisen florettiröijyn kanssa. Hametta pitävät ylhäällä henkselit, se asettuu rintojen alapuolelle ja ulottuu nilkkoihin. Hameen etuosa on melko sileä, laskokset ovat matalia ja harvassa, takaosa on laskostettu vieri viereen reilun sentin syvyisille laskoksille.
Esiliina
Esiliinavaihtoehtoja on kaksi. Toinen essu on valmistettu ohuesta pellavapalttinasta ja siinä on näyttävä, leveä helmapäärme. Solmiamisnauhat sidotaan rusetille selkäpuolelle. Toinen esiliinoista on ohutta, kukkakuosista puuvillakangasta. Kummatkin esiliinat sidotaan hameen tavoin rintojen alapuolelle ja ne ovat noin kämmenen leveyden verran hametta lyhyempiä.
Röijy
Röijyjä on kaksi hieman toisistaan poikkeavan mallista. Molemmat röijyt ovat kuitenkin lyhyitä ja vartalolle kiinteästi istuvia. Röijyjen hihat ulottuvat ranteen yli ja niissä on pyöriöllä laskostusta. Painokankainen röijy kiinnittyy rintojen alapuolelta röijykankaasta valmistetulla kapealla vyöllä. Punaisen röijyn kangas on villaflorettia. Röijy kiinnitetään edestä neuloin.
Tykkimyssy
Myös tykkimyssyjä on kaksi. Toinen tykkimyssy on vaalean, turkoosin sininen ja se on kirjottu ketjupistoin. Upeutta korostaa nauhasomisteet myssyn etureunassa ja rusetissa. Toinen myssy on pieni ja kokonaan musta, tikkauksin koristeltu. Näyttävyyttä myssyyn tuo iso rusetti.
Tykkipitsi
Kirjaillun myssyn kanssa käytetään pujotuskuvioin koristeltua tyllipitsiä. Pienen, mustan tykkimyssyn kanssa käytetään ohuesta pellavasta ommeltua ja pliseerattua viimeisteltyä tykkiä.
Huivi
Huivi on valmistettu ohuesta pellavapalttinasta.
Koru
Pääntielle, aivan kaulan juureen kiinnitetään hopeinen levyriipuskoru.
Päällysnuttu
Pukukokonaisuuteen kuuluu myös päällysnuttu, joka valmistetaan tummansinisestä sarasta. Nutun vuorikankaat ovat pellavapalttinaa, helmassa ja alavaroissa upeasti indigon siniseksi värjättyä. Vuoriin on tikattu kiinni puuvillainen toppaus. Nutussa on leikkaussauma vyötäröllä, yläosa on istuva, mutta helmaosaan on käytetty runsaasti kangasta. Kaulus on laaja. Hihat ovat näyttävät lampaanlapahihat. Takin kauluksen reuna, selkä ja hihansuukäänteet on viimeistelty ruskeilla tereillä ja napein.
Sukat
Sukat ovat sileät, valkoista puuvillaa.
Kengät
Kengiksi sopivat mustat avokkaat tai nauhakengät.
Teksti: erikoisneuvoja Marjo Vainio
Kuvat: Tommi Peltovuori
Kansallispuvun materiaalit
Lopen kansallispuvun voi valmistaa kolmesta erilaisesta painokankaasta. Hameen ja röijyn valmistusmateriaali on 100 % puuvillaa. Painokankaan kuosit voivat vaihdella eri aikoina kankaiden saatavuuden mukaan.
Tummansinisiä kukkaköynnöksiä
Punaisia kukkaköynnöksiä
Luonnonvalkoisella pohjalla punaisia kukkia