
Sinua varten
Nuorisopalvelut
Nuorisopalveluiden tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus yksilölliseen, turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin matalalla kynnyksellä. Palvelumme sopivat kaikille ala-asteesta varhaisaikuisuuteen. Muun vapaan ja ohjatun toiminnan ohella pohdimme nuorten kanssa ratkaisuja heitä askarruttaviin asioihin sekä ohjaamme heidät tarvittaviin palveluihin. Meihin voi ottaa yhteyttä jo ennen kuin ongelma on syntynyt.
Ohjaamo
Ohjaamo on monialainen matalan kynnyksen palvelu- ja kohtaamispaikka nuorille aikuisille. Ohjaamossa on tarjolla tietoa, neuvontaa, ohjausta ja ajatusten vaihtoa ammattilaisen tuella. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja meille voit tulla ilman ajanvarausta. Ohjaamo auttaa muun muassa työllistymiseen, opiskeluun, asumiseen, elämiseen ja elämänhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Lopen Ohjaamossa sinua auttavat muun muassa TE-asiantuntija, sosiaaliohjaaja, etsivä nuorisotyöntekijä, opinto-ohjaaja, nuoriso-ohjaaja, nuorten terveydenhoitaja ja suuhygienisti. Lisäksi Ohjaamosta saa etäyhteyden esimerkiksi asumisneuvontaan ja Kelaan.
Ohjaamon palvelut on tarkoitettu kaikille alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille ja aikuistuville nuorille sekä heidän läheisilleen.
Ohjaamo Loppi
Tiistaisin 13.00 – 16.00
Loppi, Kunnantalon kohtaamispaikka.
Yhdystie 5, 12700 Loppi
Ohjaamo palvelee myös sähköisten kanavien kautta
Puhelimessa, WhatsApilla ja tekstiviesteillä numerossa 040 663 8094
Sähköposti: ohjaamo@riihimaki.fi
Facebookista: Ohjaamo Riihimäen Seutu
Instagram: @ohjaamoriihimaenseutu
Chat palvelee Ohjaamot.fi –sivulla maanantaista torstaihin Ohjaamon ollessa avoinna. Jos Chat ei ole online, kannattaa jättää yhteydenottopyyntö, johon vastaamme mahdollisimman pian.
https://ohjaamot.fi/
Oppilas- ja opiskelijahuolto
Koulukuraattori
Koulukuraattori auttaa jos oppilaalla on vaikeuksia koulunkäynnissä esim. koulupinnaus, kiusaaminen tai koulun/luokan vaihtumisesta syntyvät ongelmat. Koulukuraattorin luokse voit mennä juttelemaan mieltä painavista asioista ja hän on vaitiolovelvollinen.
Sari Arola kuraattori 019 758 6276 sari.arola@omahame.fi
vastaanotto Lopen yhtenäiskoulun tiloissa
Psykiatrinen sairaanhoitaja
Psykiatrisen sairaanhoitajan eli psyykkarin tehtäviin kuuluu auttaa ja tukea nuoria tunne-elämän ja mielen asioissa. Lisäksi psykiatrinen sairaanhoitaja tekee hoidon tarpeen arvion ja ohjaa tarvittaessa nuoren oikean avun piiriin. Psyykkari toimii koulun arjessa nopealla ja matalalla kynnyksellä.
Psykiatrinen sairaanhoitaja Jenni Hjellman 040 592 1127
Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut
Mielenterveys- ja päihdepalvelut tarjoavat sinulle apua päihde- tai muihin riippuvuuksiin sekä niihin liittyviin elämänhallintaongelmiin. Tavoitteena on ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä sekä erilaisiin riippuvuuksiin liittyviä sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja.
Mielenterveys- ja päihdepalvelut tukevat selviytymistäsi niissä elämäntilanteissa, joissa päihteiden käyttö tai muut riippuvuudet haittaavat sinun, perheesi tai yhteisön elämää.
Oma Voima – Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut
Oma Voima -palvelusta saat apua erilaisiin sosiaalisiin ja psyykkisiin vaikeuksiin.
Palvelu on tarkoitettu 11–17-vuotiaille nuorille, joilla on merkittäviä psyykkisiä tai sosiaalisia vaikeuksia, mikä vaikuttaa nuoren arkeen ja toimintakykyyn merkittävästi.
Oma Voima tiimissä työskentelee sekä sosiaali- että terveydenhuollon ammattilaisia. Nuorten kanssa työskentely on suunnitelmallista, ajoitettu heidän tarpeisiinsa ja tapahtuu säännöllisesti. Palveluissa tuetaan ja huomioidaan myös nuoren vanhempia.
Palveluista nuorelle ja perheelle tarjotaan apua esimerkiksi:
• masennukseen
• ahdistukseen
• itsetuhoisuuteen
• päihteiden käyttöön
• syömisen haasteisiin
• pakko-oireisiin
• itsenäistymisen haasteissa
• merkittäviin haasteisiin perhe- ja ihmissuhteissa
Ohjautuminen
Ohjautuminen nuorten palveluun tapahtuu sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisen tekemän arvioinnin kautta.
www.omahame.fi/nuorten-mielenterveys-ja-paihdepalvelut
Riihimäellä toimii AA-ryhmiä ja Al-anon-ryhmä. Lähimmät NA-ryhmät ovat tällä hetkellä Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa ja Lahdessa.
Hyödyllisiä linkkejä
- Etsivä nuorisotyöntekijä Jenni Koskivuori p.050 379 6478
jenni.koskivuori@hyria.fi - Etsivä nuorisotyöntekijä Antti Peltola p.044 491 8443
antti.peltola@hyria.fi - Irti huumeista p.0800 98066/info@irtihuumeista.fi
- EHYT Ry Päihdeneuvonta 24/7 joka päivä p. 0800 90045
- Sua varten somessa
- Ennakoiva talousneuvonta neuvoo velkaantumisasioissa ma-pe 9-12 p.029 566 1920
kanta-hame.velkaneuvonta@oikeus.fi
tai valtakunnallinen chat ma-pe klo 10-12 (oikeus.fi/talous) - Pelurin auttava puhelin tukee, neuvoo ja ohjaa peliongelmissa ma-pe klo 12-18 p.0800 100 101
- Mieli ry:n kriisipuhelin p.09 25 25 0111
- https://sekasin247.fi/ keskustelupalvelu 12-29v. mieltä askarruttavista asioista
- www.mll.fi sivuilla tukea ja tietoa lapsille, nuorille ja perheille
- www.nuortenmielenterveystalo.fi
- https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/
- https://www.riihimaki.fi/ela-ja-voi- hyvin/nuorisopalvelut/nuorisotilojen-toiminta/ Sateenkaaret parittomien viikkojen torstaisin klo 17-19 +12 vuotiasta -> Riihimäen Ohjaamon tiloissa