Ympäristönsuojelu

Ympäristö ja luonto

Ihmisen ja muun luonnon hyvinvointi ja elinvoimaisuus kulkevat käsi kädessä. Ympäristönsuojelu onkin tärkeä osa meidän kaikkien yhteistä arkea ja tulevaisuutta. Olennaista ympäristönsuojelutoimissa on ennaltaehkäisevyys, sillä näin vältytään ympäristön pilaantumisen haitallisilta seurauksilta, jotka voivat olla kauaskantoisia ja monin eri tavoin ilmeneviä.

Kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain (64/1986) 3 §:n mukaan kunnan tulee alueellaan valvoa ja edistää ympäristönsuojelua siten, että luontoa ja muuta ympäristöä suojelemalla, hoitamalla ja kehittämällä turvataan kunnan asukkaille terveellinen, viihtyisä ja virikkeitä antava sekä luonnontaloudellisesti kestävä elinympäristö.

Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii kunnan ympäristö- ja rakennuslautakunta, joka huolehtii sille lainsäädännössä määrätyistä viranomaistehtävistä sekä ympäristönsuojelun yleisestä edistämisestä paikallisella tasolla.

Ympäristöpäällikkö ja ympäristösuunnittelija vastaavat viranhaltijoina ympäristönsuojelun tehtävien hoitamisesta. Edellä mainitun lain 7 §:n nojalla kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaa voidaan siirtää sen alaiselle viranhaltijalle muissa kuin hallinnollisen pakon käyttämiseen liittyvissä asioissa. Toimivallasta säädetään Lopen kunnan hallintosäännössä.

Kunnallisen ympäristönsuojelun tehtäväkokonaisuus tulee edellä mainitun lain 6 §:stä, sisältäen:

• laissa tai sen nojalla säädetyt tai määrätyt viranomaistehtävät eli lupa-asiat, valvonnan ja tarkastukset
• ympäristönsuojelun suunnittelun ja kehittämisen omalta osaltaan
• ympäristön tilan seurannan sekä siihen liittyvät selvitykset ja tutkimukset
• lausunnot, esitykset ja aloitteet muille viranomaisille ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista
• kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan tiedotuksen ja neuvonnan tuottamisen
• yhteistyön edistämisen muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ympäristönsuojeluasiassa.

Lisäksi ympäristönsuojelun lakisääteisiä tehtäviä määrittyy muun muassa ympäristönsuojelulain (527/2014), luonnonsuojelulain (9/2023), maa-aineslain (555/1981), vesilain (587/2011), vesihuoltolain (119/2001), jätelain (646/2011) ja maastoliikennelain (1710/1995) sekä niiden nojalla säädettyjen asetusten perusteella.

Ympäristövahinkojen ja –onnettomuuksien, kuten maaperään päätyneen öljyn tai ihmisen terveyttä, ympäristöä tai omaisuutta uhkaavan kemikaalionnettomuuden osalta ensisijainen vastuutaho on pelastuslaitos, joten otathan silloin yhteyttä suoraan hätänumeroon 112.

  • Lopen kunnan ympäristönsuojelumääräykset on annettu ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä pilaantumisesta aiheutuvien haittojen poistamiseksi ja vähentämiseksi ympäristönsuojelulain (527/2014) 202 §:n nojalla. Määräykset perustuvat paikallisten erityisolosuhteiden huomioimiseen ja tarveharkintaan, ja ne voivat koskea koko kuntaa tai sen osaa.

    Käytännössä ympäristönsuojelumääräyksillä täsmennetään lainsäädännön sisältämiä velvoitteita ja helpotetaan ympäristövalvontaa. Kun valvonnassa yleisesti sovelletut laintulkinnat ovat määräysten muodossa tuotu esille, edistetään samalla sekä kuntalaisten että elinkeinonharjoittajien tiedonsaantia ja oikeusturvaa.

    Lopen kunta on antanut ympäristönsuojelumääräyksiä seuraavista asioista:

    • jätevedet
    • maatalouden päästöjen rajoittaminen
    • ilmapäästöjen rajoittaminen
    • meluntorjunta
    • polttonesteiden ja vaarallisten kemikaalien varastointi ja käsittely
    • jätteet
    • muut, kuten maalämpöjärjestelmän rakentaminen.

    Lopen kunnanvaltuusto on antanut päivitetyt ympäristönsuojelumääräykset 24.2.2025 (§ 6), ja ne ovat tulleet voimaan 1.4.2025 alkaen. Ajantasaiset määräykset ja perustelut korvaavat aiemmin voimassa olleet määräykset perusteluineen.

    Määräykset ja perustelut löydät alta:

    Lopen kunnan ympäristönsuojelumääräykset
    Lopen kunnan ympäristönsuojelumääräysten perustelut.

    Ympäristönsuojelumääräysten noudattamisen valvonnasta vastaa ympäristönsuojelulain 22 §:n mukaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

    Poikkeuksen kunnan ympäristönsuojelumääräyksestä voi saada kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen myöntämänä yksittäistapauksessa. Poikkeaminen vaatii erityisen syyn, eikä siitä saa aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Myöskään ympäristönsuojelumääräysten tavoitteiden toteutuminen ei saa vaarantua.

    Poikkeamista haetaan kirjallisella hakemuksella Lupapisteen kautta. Lopen kunnassa poikkeusluvan käsittelyaika on keskimäärin kaksi viikkoa. Hakemuksesta tehdään kirjallinen päätös, josta peritään kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu.

  • Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on 1.1.2022 alkaen siirtynyt sähköiseen asiointiin lupien ja ilmoitusten käsittelyssä sekä neuvonnassa. Sähköinen asiointi sujuvoittaa käsittelyprosesseja. Alustana toimii Lupapiste.fi –palvelu, joka mahdollistaa lupien hakemisen sekä ilmoitusten tekemisen viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta. Lupapisteessä kaikki hankkeen tiedot ja asiakirjat löytyvät kätevästi yhdestä paikasta. Palveluun pääset alta:

    • Lupapiste.

    Huomioithan, että kaikki lupahakemukset ja ilmoitukset tulee toimittaa Lupapisteen kautta. Hyvin laadittu hakemus nopeuttaa asian käsittelyä. Asiantuntevan konsultin käyttäminen erityisesti ympäristö- ja maa-aineslupahakemusten laadinnassa on suositeltavaa.

    Lupapisteen neuvontapalvelussa voit lähettää kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle neuvontapyynnön, mikäli haluat varmistaa luvan tarpeen tai tiedustella muista asioista ennen lupahakemuksen lähettämistä. Kun kysymykseesi on vastattu, saat siitä tiedon sähköpostiin. Lupapisteessä keskustelu viranomaisen kanssa onnistuu myös läpi käsittelyprosessin.

    Maksu lupien ja ilmoitusten käsittelystä määräytyy Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tai maa-ainestaksan mukaisesti.

    Kun käytät Lupapistettä ensimmäistä kertaa, palveluun rekisteröidytään omilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Rekisteröinti on maksuton. Tarkemmat ohjeet Lupapisteen käyttöön löydät Lupapisteen tukiportaalista.

    Otathan yhteyttä ympäristönsuojeluun, mikäli et pysty käyttämään Lupapistettä asiointiin.

     

  • Valvonta

    Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen eli rakennus- ja ympäristölautakunta toimii kunnassa ympäristönsuojelulain (527/2014), vesilain (587/2011), jätelain (646/2011), vesihuoltolain (119/2001), maa-aineslain (555/1981) ja maastoliikennelain (1710/1995) valvontaviranomaisena. Kunnan hallintosäännöllä ympäristönsuojeluviranomaiselle voidaan antaa valvontatehtäviä myös muiden lakien, kuten ulkoilulain (606/1973) nojalla.

    Ympäristönsuojelun valvontatyö koostuu pääosin lakiin, asetuksiin ja päätöksiin perustuvien lupapäätösten ja ilmoitusten valvonnasta. Lisäksi valvontaa kohdistetaan sekä ympäristönsuojeluviranomaisen itsensä havaitsemiin, että toimenpidepyyntöjen kautta ilmi tulleisiin lain rikkomuksiin.

    Ympäristönsuojelulain ja –asetuksen mukaisesti kunnan on laadittava säännöllistä valvontaa varten valvontasuunnitelma. Valvontasuunnitelmassa on oltava tiedot alueen ympäristöoloista ja pilaantumisen vaaraa aiheuttavista toiminnoista sekä käytettävissä olevista valvonnan voimavaroista ja keinoista. Suunnitelmassa on kuvattava valvonnan järjestämisen ja riskinarvioinnin perusteet ja valvonnasta vastaavien viranomaisten yhteistyö.

    Ympäristöluvanvaraisia, ilmoituksenvaraisia ja rekisteröitäviä toimintoja kunnan on valvottava säännöllisesti määräaikaistarkastuksin. Tarkastuskohteet ja –tiheys määrittyvät ympäristöriskien arvioinnin perusteella. Edellä mainittuihin säädöksiin viitaten kunnan on laadittava erikseen valvontaohjelma koskien luvanvaraisten, ilmoituksenvaraisten ja rekisteröitävien toimintojen määräaikaistarkastuksia sekä niiden muuta säännöllistä valvontaa. Valvontaohjelma ei sen yhteenvetoa lukuun ottamatta ole julkinen asiakirja.

    Lopen kunnan voimassa oleva ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma on laadittu vuosille 2022-2025.

    Suunnitelman löydät alta:

    • Lopen kunnan ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma 2022–2025.

    Toimenpidepyyntö

    Mikäli havaitset kunnan alueella ympäristöön kohdistuvaa haittaa, kuten roskaantumista, savuhaittaa, rakennustyömaapölyä tai vesistön pilaantumista, voit tehdä asiasta toimenpidepyynnön kunnan ympäristönsuojeluun. Pyyntöjen käsittelytarve ja kiireellisyys arvioidaan aina tapauskohtaisesti etenkin ympäristöhaitan merkittävyyden ja työtilanteen perusteella.

    Toimenpidepyyntö tehdään kirjallisesti, ja se lähetetään sähköpostilla osoitteeseen lopen.ymparisto@loppi.fi.

    Toimenpidepyyntöön tulee sisällyttää:

    • toimenpidepyynnön tekijän nimi ja yhteystiedot
    • haitan aiheutumispaikka
    • kuvaus haitasta ja sen aiheuttajasta (jos tiedossa)
    • kartta haitan sijainnista (etenkin, jos paikkaa ei pysty osoitetiedoin yksilöimään)
    • mahdollisuuksien mukaan haittaa ilmentäviä valokuvia tai muita tallenteita.

    Mitä tarkemmin toimenpidepyyntö on laadittu, sen todennäköisemmin asia saadaan selvitettyä. Tarvittaessa toimenpidepyynnön tekijään ollaan yhteydessä, mikäli asiassa tarvitaan lisätietoja tai asian käsittely ei ole kunnan ympäristönsuojelun vastuualuetta.

    Huomioithan, että ensisijainen vastuutaho akuuteissa ja vakavissa ympäristövahingoissa ja -onnettomuuksissa on pelastuslaitos, joten otathan silloin yhteyttä suoraan hätänumeroon 112. Tällaisia vahinkoja ovat esimerkiksi maaperään päätynyt öljy tai ihmisen terveyttä, ympäristöä tai omaisuutta uhkaava kemikaalionnettomuus.

  • Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa ja sen perustelut ovat tulleet voimaan 1.12.2024 alkaen.

    Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

    Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan perustelut.

    Lopen kunnan ympäristönsuojelun maa-ainestaksa perusteluineen on tullut voimaan 1.1.2025 alkaen.

    Lopen kunnan maa-ainestaksa ja perustelut.

  • Lopen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kuulutukset koskien ympäristönsuojelun lupahakemusten ja ilmoitusten vireilletuloa sekä niistä tehtyjä päätöksiä julkaistaan kunnan verkkosivuilla:

    Kuulutukset – Lopen kunta.

Työn osittaisen liikkuvan luonteen vuoksi emme ole aina paikalla toimistolla, joten otathan silloin yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse -vastataan heti, kun se on mahdollista!

Sonja Lahtinen

Ympäristöpäällikkö

Aino Nuutinen

Ympäristösuunnittelija

Elina Nurminen

Palvelusihteeri, vesilaitos