Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Osta tilalta! -päivä Solstrandin tilalla

14.9.2019 11:0015:00

Solstrandin tila kutsuu valtakunnalliseen Osta tilalta! -päivään lauantaina, 14. syyskuuta 2019. Tilaan tutustumisen ja tilamyynnin lisäksi on paikalla pop up -ravintola. Tilalla kasvatetaan erityisesti valkosipulia, mutta myös monia muita tuotteita: mangoldia, lehtikaalia, tomaattia, kurkkua ja chilejä.

Isoja Halloween-kurpitsojakin on ensin ehtiville.

Solstrandin popup-ravintolassa on tarjolla on muun muassa riistakeittoa ja kahvin kanssa makeaa ja suolaista piirakkaa.

Tilapäivän periaatteiden mukaisesti tarjolla on myös tarinoita niin nykypäivästä kuin historiasta. Tilan rakennukset ovat vanhoja: päärakennus ja alatalo, jossa ravintola ja valkosipulivarastotkin sijaitsevat, ovat 1920-luvulta. Kolmas tilan rakennuksista on 1800-luvun puolivälistä. 1800-luvun viimeiset vuosikymmenet siinä asui parantajana tunnettu muori nimeltä Serafia Waden. Serafiaan liittyy monta kiinnostavaa tarinaa.

Serafia on mukana myös alueen historiaan liittyvässä romaanissa nimeltä Lähteen rannalla elämä. Viime keväänä ilmestynyt romaani kuvaa 1920-lukua ja kansalaissodan jälkimaininkeja Pilpalan kylällä. Myös romaania on ostettavissa Osta tilalta –päivänä.

Jos hyvin käy, Helmi-kana saattaa tuoda viisi tipu-untuvikkoaan ulos nähtäville. Kanojen ja kukkojen lisäksi tilalla on kaksi koiraa ja kissa.

Tilapäivän lopussa eli kello kolmen aikaan halukkailla on mahdollisuus tutustua tilalla tehtyihin uusiin energia- ja jäteratkaisuihin. Päärakennuksessa on sekä aurinkokeräimet että maalämpö ja myös kompostoiva sisähuussijärjestelmä.

Tilapäivä on auki kello 11-15, joskin ajasta voi tarvittaessa joustaa. Solstrandin osoite on Sinervänpolku 15. Matkaa sekä Lopelta, Läyliäisiltä että Karkkilasta on tilalle viitisentoista kilometriä.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
14.9.2019
Aika:
11:00 – 15:00
Tapahtumaluokka:

Järjestäjä

Marika Tudeer
Puhelin:
044 5522555
Sähköposti:
marika.tudeer@gmail.com

Tapahtumapaikka

Loppi, Pilpala, Solstrand
Sinervänpolku 15
Loppi, Pilpala, 12750 Suomi
+ Google Map
Puhelin:
0445522555