Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Tiedote koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten huoltajille

Suomen hallituksen 16.3.2020 koronavirustilanteeseen linjaamien toimenpiteiden vuoksi koulujen toiminta keskeytettiin ajalle 18.3. – 13.4.2020. Maanantaista 23.3.2020 alkaen hallituksen linjauksen mukaisesti 1.- 3. vuosiluokkien lapset sekä erityisen tuen oppilaat voivat osallistua lähiopetukseen. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten huoltajille on 18.3.2020 lähetetty tiedote Wilman kautta, jonka mukaisesti asiakasmaksua hyvitetään, jos lapsi ei osallistu koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan 18.3.- 13.4.2020 välisenä aikana.

Suomen hallitus päätti 30.3.2020 jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta 2020 saakka. Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoituksia jatkettiin samalla 13. toukokuuta saakka eri kouluasteilla. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii. Lopen kunnassa järjestetään koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa 1. – 2. – luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille tarvittavin osin.

Kunnanhallitus päätti 14.4.2020 kokouksessaan, että koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksujen hyvittämistä jatketaan edelleen ajalla 14.4. – 13.5.2020, mikäli lapsi ei osallistu toimintaa. Poikkeusajan jatkuessa jatketaan asiakasmaksujen perimättä jättämistä poikkeusajan päättymiseen asti. Maksu hyvitetään automaattisesti kyseisiltä ajanjaksoilta, jos lapsi ei osallistu toimintaan.

Huoltajien tulee ilmoittaa lapsensa aamu- ja iltapäivätoiminnan tarpeesta ajalle 14.4. – 13.5.2020 sähköpostitse yksikön päiväkodin johtajalle, mikäli ilmoitusta ei ole aiemmin tehty.

Kirkonkylän alue

Launosten alue

Läyliäisten alue

Huoltajien on mahdollista irtisanoa koululaisen aamu- ja iltapäivätoimintapaikka 1.4.2020 alkaen, mikäli lapsi ei ole osallistunut toimintaan 1.4.2020 jälkeen. Irtisanominen tehdään toimittamalla APIP-toiminnan toiminta-ajan muutos  / irtisanominen – lomake alueen päiväkodin johtajalle viimeistään maanantaina 27.4.2020. Huoltajat voivat toukokuun aikana irtisanoa paikan 1.5.2020 alkaen, mikäli lapsi ei ole osallistunut toimintaan 1.5.2020 jälkeen. Tulostettava lomake löytyy täältä >>

Lisätietoja antaa
varhaiskasvatuspäällikkö Marianna Kokko
marianna.kokko@loppi.fi p. 040 330 6015


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.