Lopen Vanha kirkko
Vanha kirkko seisoo korkealla mäellä noin kilometrin päässä nykyisestä kirkonkylästä, keskellä perinteikästä hämäläistä maalaismaisemaa. Santa Pirjon kirkko on yksi Suomen vanhimmista puukirkoista. Jokaisella Hämeen kirkolla on suojelupyhimys, Lopen vanhan kirkon nimikkopyhimys on Pyhä Birgitta.
Taru kirkon taustalla
Lopen vanhasta kirkosta on olemassa tarina, josta Sakari Pälsi on kirjoittanut: ”Kaakkomäen piru paiskasi kivenlohkareella Lopen kirkkoa, jonka kellojen soitto häiritsi hänen hyvää oloaan. Kivi lensi ohi, ja Pyhän Birgitan nimikkokirkko jäi seisomaan mäennyppylälleen. Se vanheni ja rapistui, mutta oli sitkeähenkinen ja hyväonninen. Siihen eivät yltäneet tulipalot, eikä iskenyt salamakaan, vaikka poltti peräkkäin kaksi nuorempaa kirkkoa.
Silloin uutta rakennettaessa vanha kelpasi väliaikaisesti, ja sen ahtauteen sulloutui kasvanut seurakunta, katseli maalaamatonta sisustaa ja ihmetteli paikoilleen jääneitä, katolisia pyhimyksiä. Juhlapäivinä kirkko oli tupaten täynnä ja kirkkomäki mustana kansaa, jota saapui pitäjän kaikilta kulmilta.” (Sakari Pälsi: Omaa työtä)
Kirkon ikä
Vanhan kirkon iästä on ollut paljon keskustelua. Aikaisemmin kirkko arveltiin rakennetuksi jo 1400 – 1500 luvuilla. Varmaa näyttöä ei ollut, koska seurakunnan arkistot tuhoutuivat uudemman kirkon tulipalossa. Joensuun yliopistossa 1980 tehty lustotutkimus kertoo, että kirkko on rakennettu hirsistä, joiden viimeiset kasvuvuodet ovat 1665 ja 1666. Rakennustyöt on todennäköisesti aloitettu välittömästi.
Koruttoman kaunis
Vanha kirkko on vaatimaton, käsin veistetyistä hirsistä rakennettu ja pärekattoinen. Kirkko on suorakaiteen muotoinen, itä-länsisuuntainen. Seurakunnan väkimäärän kasvaessa 1700-luvulla muutettiin kirkko ristikirkoksi: kuori siirrettiin sakariston eteen. Lehtereitä oli aikoinaan kolme, jäljellä ovat sakariston yläpuolella oleva piikojen lehteri sekä länsipäädyn ns. mestarismiesten lehteri, jonka kaiteet ovat erityisen kauniit. Käytävä jakaa penkkirivit kahteen osaan. Miehet istuivat eteläseinän puolella, jotta he olivat vihollisten mahdollisesti hyökätessä lähempänä asehuonetta. Ensimmäinen kirkon istumajärjestys on 1600-luvun loppupuolelta, siihen on merkitty kaksi ensimmäistä penkkiriviä Kormun kartanon ja kaksi seuraavaa Salon kartanon omistajille, muita kartanoita Lopella ei silloin vielä ollutkaan. Penkkirivien lukumäärää on vaihdeltu, jotta on saatu kirkkoon lisäpaikkoja.
Alttarin yläpuolella oleva taulu on palaneesta kirkosta. Saarnastuoli koristeellisine puu-leikkauksineen poikkeaa muuten niin karusta ympäristöstään. Kattokyntteliköt entisöitiin Pyhän Birgitan 700-vuotisjuhlavuonna. Uudempaa esineistöä on loppilaisen sepän, Ilmari Frimanin, takoma kynttelikkö sekä Lopen Marttojen vuonna 2002 lahjoittama vihkiryijy, joka on kudottu loppilaisen 1700-luvun lopulta olevan mallin mukaan. Sähköä ei kirkossa ole koskaan ollut eikä myöskään minkäänlaista soitinta. Kirkon arvokkain yksittäinen esine on ollut puinen Madonna patsas, jonka arvioidaan olevan peräisin 1400-luvulta. Patsas on sittemmin siirretty uuteen kirkkoon Museoviraston suosituksesta.
Kirkkoa on pidetty hautapaikkana. Säätyläiset haudattiin kuorin kohdalle kirkon alle, isän-nät ja emännät muualle kirkon lattian alle. Vähävaraiset seurakuntalaiset haudattiin kirkon eteläpuolella olevaan rinteeseen yhteiskenttähautaan. Kirkkoon kuulumattomat ja rikolliset haudattiin kirkon pohjoispuolelle. Poikkeuksena olivat Salon kartanon omistajan muuraut-tama sukuhauta kirkon alle ja von Törne suvulle myönnetty sukuhauta kirkonmäen etelä-rinteeseen. Tämän muistomerkin lisäksi on kirkonmäellä ainoastaan Sakari Pälsin hauta-muistomerkki.
Seurakuntakirkkona vanhaa kirkkoa käytettiin vuoteen 1805, jolloin rakennettiin uusi kirkko hautausmaa-alueelle. Kahden uudemman kirkon palamisen jälkeen otettiin vanha kirkko uudelleen tilapäisesti käyttöön. Väliaikoina sitä käytettiin jopa heinälatona ja kirkonmäellä saivat laiduntaa maattomien seurakuntalaisten siat ja lampaat. Onpa kerrottu, että kirkkoa jopa huutokaupattiin, mutta onneksemme se ei mennyt kaupan.
Kirkossa tehtiin vuonna 1916 suuri korjaustyö purkamalla ristinhaara pois ja palauttamalla kuori alkuperäiseen paikkaansa, samalla vesi- ja välikatto uusittiin. Ulkoseinät vuorattiin laudoilla vanhojen hirsien säästämiseksi. Kellotapuli oli purettu jo aikaisemmin huonon kunnon vuoksi.
Vuosikymmenien ajan kirkko seisoi mäellään käyttämättömänä, kunnes 1900-luvun puoli-välissä kirkko korjattiin sekä sisältä että ulkoa rappeutumisen estämiseksi. Vanhan kirkon arvo huomattiin ja niinpä siitä on huolehdittu säännöllisellä kunnossapidolla. Kirkossa järjestetään kesällä torstai-iltaisin hartaushetki, myös opas päivystää kesäkuukausina. Vanha kirkko on arvoisessaan kunnossa ja käytössä; sitä käytetään mm vihki- ja kaste-kirkkona.