Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut määräytyvät varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain (1503/2016) sekä Lopen sivistyslautakunnan tekemien päätösten mukaisesti.

Varhaiskasvatuksen toimintavuosi alkaa 1. elokuuta ja päättyy seuraavan vuoden heinäkuun viimeisenä päivänä. Maksua peritään kuukausimaksuna niiltä kalenterikuukausilta, jolloin lapsi on kunnan järjestämässä varhaiskasvatuksessa tai lapselle pidetään varhaiskasvatuspaikkaa varattuna. Maksua peritään enintään 11 kuukaudelta per toimintakausi elokuu-heinäkuu, jos lapsen hoitosuhde on alkanut ennen 1.9.. Mikäli hoitosuhde alkaa elokuun jälkeen peritään asiakasmaksu myös seuraavan vuoden heinäkuulta. Mikäli lapsi on tällöin yhdenkin päivän läsnä heinäkuun aikana, laskutetaan koko kuukauden asiakasmaksu. Muussa tapauksessa heinäkuu on maksuton (ennen 1.9. alkanut tai yli vuoden kestänyt hoitosuhde).

Asiakasmaksun määrittelyssä perheen tuloina huomioidaan palvelun käyttäjän sekä hänen kanssaan yhteistaloudessa asuvien avio- ja avopuolisoiden tulot. Myös varhaiskasvatuksessa olevan lapsen tulot huomioidaan (esim. eläke, elatusapu/-tuki). Asiakasmaksu määräytyy sen perheen tulojen ja perhekoon mukaan, jossa lapsi on virallisesti kirjoilla ja lapsella on ainoastaan yksi varhaiskasvatuspaikka.

Asiakasmaksu eli kuukausimaksu määräytyy ennalta valitun maksuluokan, perheen koon ja tulojen sekä lapselle varattujen varhaiskasvatuksen läsnäolotuntien perusteella. Jos läsnäolotunteja varataan yli ennalta ilmoitetun maksuluokan, kuukausimaksu peritään seuraavan maksuluokan mukaisesti.

Asiakasmaksut määrätään toimintakauden alussa tarkistettujen tulotietojen ja voimassaolevien säädösten perusteella 1.8. alkaen voimaan toistaiseksi ja ne tarkistetaan joka toimintavuoden alussa uusien tulotietojen mukaisiksi.
Mikäli perhe ei toimita tulotietoja, peritään asiakasmaksuna korkein varattuun maksuluokkaan perustuva maksu.

Perhe- ja tulotietojen toimittaminen

Tiedot tulee toimittaa maksun määräämistä varten  sen kuukauden aikana, jolloin lapsen varhaiskasvatussijoitus alkaa. Mikäli tarvittavia tietoja ei ole toimitettu pyydettyyn määräaikaan mennessä, määrätään enimmäismaksu. Varhaiskasvatussuhteen aikana tapahtuvista perhe- tai tulotietojen muutoksista tulee aina ilmoittaa huoltajan eDaisyn kautta.

HUOM! Kaikki tuloihin liittyvät tiedot liitteineen toimitetaan eDaisy– asioinnin kautta.

 

Susanna Vainio

palvelusihteeri, varhaiskasvatus

  • Asiakasmaksussa huomioitavat tulot:
    Lopen kunta hakee tulonsaajan tulotiedot pääsääntöisesti suoraan tulorekisteristä, jos huoltajat ovat antaneet tulorekisterihyväksynnän eDaisyssa (huom! molempien huoltajien tulee antaa lupa).
    Lue lisää täältä https://www.vero.fi/tulorekisteri

    Huoltajien vastuulla on ilmoittaa asiakasmaksuun vaikuttavista muutoksista tuloissa (+/- 10%) sekä muutoksista perhekoossa (esim. avioero, lapsen syntymä, uusi puoliso). Jos maksun määräämistä koskeva päätös on perustunut lapsen vanhempien tai muiden huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin, maksu voidaan oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta.

    Tulorekisteristä ei saada kaikkia tulotietoja, joten huoltajien tulee ilmoittaa erikseen mm. seuraavat tiedot:

    yrittäjän tulotiedot (tuloslaskelma, tarvittaessa verotuspäätös)
    pääoma-, korko- ja osinkotulot
    metsätulot
    vuokratulot
    elatustuki
    vakuutusyhtiön maksama kuntoutustuki
    eläketulot
    koulutus- ja apurahat
    työttömyyskassojen maksamat työttömyysetuudet
    Työn alkaessa, esimerkiksi vanhempainvapaan jälkeen, ei tulotietoja saada heti tulorekisteristä. Tällöin huoltajan tulee toimittaa tulotiedot perhe- ja tulotietojen tarkistus – lomakkeella.

    Mikäli perhe ei anna suostumustaan Tulorekisterin käyttöön maksujen määrittelyä varten, perheen tulee toimittaa seuraavat tulotiedot:

    Huoltajien palkkalaskelmat (palkkanauhat), joista ilmenee bruttopalkka lisineen + luontaisedut /kk. Laskelmasta tulee ilmetä myös ansiot kuluvalta vuodelta. Keskimääräiseen kuukausiansioon lisätään 5 % lomarahaa.
    Todistus muista tuloista (esim. äitiys-, sairaus-, kuntoutus-, koulutus- ja työttömyyspäiväraha sekä työmarkkina-, koulutus- ja aikuiskoulutustuki, eläkkeet ym.).
    Todistus pääomatuloista
    Metsäomistuksen verotiedot

    Osakeyhtiöyrittäjän tulee toimittaa palkkatodistus ja mahdolliset osingot ja palkkiot.
    Yksityisten elinkeinonharjoittajien ja maanviljelijöiden tulee toimittaa todistus viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetuista veronalaisista tuloista (tuloslaskelma/verotuspäätös). Myös muista kunnista saadut verotodistukset tulee toimittaa.
    Tosite säännöllisen elatusmaksun saamisesta.
    Opiskelutodistus, josta ilmenee myös valmistumisaika.
    Veron­alai­sena tulona voidaan ottaa huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut tulot, ja niitä koro­tetaan verohallituksen vuosittain päättämien prosentti­määrien mukaisesti.
    Tuloista vähennetään suoritetut elatusavut tai syytinki.

    Tulot, joita ei huomioida asiakasmaksuissa:
    Tuloina ei oteta huomioon lapsilisää, lasten hoitotukea, asumistukea, vammaistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito- ja tutkimuskuluja, sotilasavustusta, rintamalisää, opintorahaa, opintotuen asumislisää, toimeentulotukena mak­set­­tavaa toimintarahaa ja matkakorvausta, julki­sesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaista kulukorvausta, opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia, perhehoidon kustannusten korvauksia eikä lasten kotihoidontukea.

  • Perheen varhaiskasvatuksen sijoitus- ja maksupäätökset näkyvät eDaisyssä. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksun (maksupäätös) suuruus perustuu perheen kokoon, tuloihin ja sovittuun kuukausittaiseen hoitoaikaan. Jos jokin näistä tiedoista muuttuu, tehdään uusi maksupäätös. Jos maksupäätöksessä on virhe, perheen tulee ottaa viipymättä yhteyttä varhaiskasvatuksen palvelusihteeriin tai varhaiskasvatuspäällikköön, jotta virhe voidaan korjata ennen laskutusta.

    Varhaiskasvatuksen asiakasmaksun laskutus tapahtuu kuukausittain jälkikäteen. Jos lapselle varattu keskimääräinen varhaiskasvatusaika ylittyy kuukausitasolla (kuukauden hoitoaikavaraukset + toteutuneet tunnit ylittävät sovitun varhaiskasvatusajan), laskutus tapahtuu toteutuneen maksuluokan mukaisesti. Laskutus alkaa sovitusta hoidon aloituspäivästä. Jos hoito alkaa kesken kalenterikuukauden, maksu peritään aloituskuukauden hoitopäivien määrän mukaisesti.

    Varhaiskasvatuksen asiakasmaksun lasku lähetetään paperilaskuna. Huoltajat voivat halutessaan sopia oman pankkinsa kanssa e-laskun tai suoramaksun käyttöönotosta tai ottaa käyttöön sähköisen laskunvälityspalvelun kuten OmaPosti tai Kivra.

    Jos huoltajat eivät ota vastaan lapselle haettua ja myönnettyä paikkaa varhaiskasvatuksessa eikä paikkaa ole peruutettu ennen kunnan päätöksen mukaisen varhaiskasvatuksen alkamista, huoltajilta voidaan periä puolet tämän lain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta.

    Laskutus päättyy irtisanoutumispäivään. Perheen tulee sanoa varhaiskasvatuspaikka irti sähköisessä asiointipalvelu eDaisyssä. Kun varhaiskasvatus loppuu kesken kalenterikuukauden, maksu peritään varattujen hoitopäivien määrän mukaan.

    Poissaolojen vaikutus asiakasmaksuun:

    Jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa yli 10 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana, peritään maksuna puolet kuukausimaksun määrästä. Maksua ei peritä lainkaan, jos lapsi on poissa varhaiskasvatuksesta sairautensa vuoksi koko kalenterikuukauden.

    Kun lapsi on ennalta ilmoittaen pois kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Jos kalenterikuukauden aikana tulee yksikin läsnäolopäivä, peritään koko kuukauden maksu.

  • Varhaiskasvatusta järjestetään kesäajalla pääsääntöisesti heinäkuun ajan supistetusti, jolloin toimintoja yhdistetään. Jos lapsen huoltajat varaavat lapselle varhaiskasvatuspaikan lomansa ajaksi eivätkä peruuta sitä, voidaan peruuttamatta jätetystä varhaiskasvatuspaikasta periä puolet tämän lain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta.

    Lapsen hoitosuhde kunnalliseen varhaiskasvatukseen on voimassa kesän maksuttomana aikana, joten lapsi ei voi sinä aikana saada kotihoidontukea eikä yksityisen hoidon tukea.

    Esiopetuksen syys-, joulu- ja talvilomat ovat yleensä samaan aikaan perusopetuksen lomien kanssa. Ennen loma-aikoja kysytään varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa olevan lapsen hoidon tarve, jotta kyseiselle ajalle voidaan varata oikea määrä henkilökuntaa. Esiopetuksen loma-aikoina ja perheen muina loma-aikoina poissaolopäiviltä peritään maksu maksupäätöksen mukaisesti.

  • Maksua ei peritä isyysrahakauden ajalta (lapsen laskettu syntymäaika ennen 4.9.2022), isyysrahakaudesta on ilmoitettava varhaiskasvatukseen eDaisy-asiointipalvelussa (Muutosilmoitus / Muu muutos) viimeistään kaksi viikkoa ennen sen suunniteltua aloituspäivää.

    Maksua ei peritä vanhempainrahakauden ajalta (lapsen laskettu syntymäaika 4.9.2022 tai sen jälkeen) niiltä päiviltä, joina lapsi on varhaiskasvatuslain 15 §:ssä tarkoitetulla tavalla ennalta ilmoitetusti poissa varhaiskasvatuksesta. Yli viisi (5) päivää kestävästä poissaolosta vanhempainrahakauden perusteella on ilmoitettava varhaiskasvatukseen eDaisy-asiointipalvelussa (Muutosilmoitus / Muu muutos) viimeistään yhtä kuukautta ennen sen suunniteltua aloittamispäivää. Toistuvasta 1–5 päivää kestävästä poissaolosta on vastaavasti ilmoitettava yksi viikko ennen ensimmäisen poissaolon suunniteltua aloittamispäivää. Kertaluonteisesta enintään 5 päivää kestävästä poissaolosta ei ole ilmoitusvelvollisuutta. Lisäksi poissaolo on ilmoitettava DaisyFamilyssa hoitoaikojen varauskalenteriin. Poikkeuksena tähän varhaiskasvatusta järjestetään ajalle, jolta vanhempainrahaa maksetaan osittaisena osa-aikatyön vuoksi. Varhaiskasvatukseen ei tarvitse tehdä ilmoitusta osa-aikaisesta vanhempainvapaasta.

    Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa henkilön elatusvelvollisuudesta, toimeentuloedellytyksistä tai lastensuojelusyistä johtuen. Maksun poistamiseksi tai alentamiseksi em. syistä tarvitaan
    lausunto.

  • Maksamattomat laskut

    Maksamattomasta laskusta peritään korkolain mukaista viivästyskorkoa eräpäivästä lukien. Asiakasmaksut ovat ulosottokelpoisia, joten maksuvaikeudet tulee selvittää mahdollisimman pikaisesti, jotta ulosottotoimilta vältyttäisiin.